Events

Näinä aikoina on erityisen tärkeää, että työhyvinvoinnista pidetään huolta. Yhteishengen kohottaminen ja yhteenkuuluvuuden tunne korostuu, kun fyysiset kontaktit vähenevät. Anna meidän olla tässä apuna – teemme yhteistyökumppaneidemme kanssa tapahtumia myös virtuaalisesti.

Yritystapahtumat, tyhy-päivät ja ryhmäohjelmat

Rakennamme toiveidenne mukaan unohtumattomia ryhmäohjelmia, työhyvinvointipäiviä, yritystapahtumia ja elämysmatkoja. Pidämme hyvää huolta ryhmistänne. Palvelupolkumme on toiveidenne mukainen, mutta samalla myös meidän näköisemme. Edes taivas ei ole luovuutemme rajana, sillä teemme työtä pää pilvissä, jalat maassa ja sydän edellä, arvojamme noudattaen.

Vieraanne ja henkilöstönne ovat parhaan arvoisia. Päättäkää tuoda heidät Valoon. Lupaamme hyvää huolenpitoa eettisesti alusta loppuun sekä unohtumattomia kokemuksia ihmiseltä ihmiselle. Meidän kanssamme jokainen päivä on elämys.

Astu rohkeasti ensimmäinen askel Valoon ja ota yhteyttä. Alkuideointi tapahtumanne suunnitteluun on maksuton eikä sido teitä mihinkään.

Luomme työhyvinvointia työntekijöillesi ja asiakkaillesi tapahtumien ja matkojen muodossa

Palvelumme hyödyt teille

Lyhyellä matematiikalla laskukaava menee jokseenkin näin: työntekijä + hyvinvointi = hyvinvoiva yritys. Hyvällä työhyvinvoinnilla kasvatetaan tuottavuutta ja tehokkuutta, vähennetään sairauspoissaoloja ja lisätään yrityksen houkuttelevuutta niin työntekijän kuin asiakkaankin näkökulmasta.

Sama laskukaava toimii myös asiakassuhteissa. Kun pidätte huolta asiakkaistanne ja tarjoatte heille lisäarvoa, ovat he sitoutuneempia ja tyytyväisempiä asiakkaita sekä palaavat todennäköisesti aina luoksenne.

Palvelumme ei pelkästään lisää hyvinvointianne ja kilpailuetuanne – se säästää teiltä aikaa ja rahaa. Te pystytte keskittymään omaan ydinosaamiseenne, me keskitymme omaamme järjestämällä tapahtumat ja matkat puolestanne. Aikaa vievät, ylimääräiset tehtävät on taloudellisestikin järkevää siirtää ulkopuolisille ammattilaisille.

Vastuullisuus, kestävä kehitys ja sitouttaminen ovat lisääntyneet yritysten pehmeissä tavoitteissa. Nämä tavoitteet määräävät tapahtuma- sekä matkailualan kehityskulkua ja Valoon haluaa olla suunnannäyttäjä samanlaisen arvopohjansa mukaisesti.

Lue lisää aiheesta blogistamme, jossa kerromme laajemmin alan tutkimuksista, tilastoista ja trendeistä.


SOITA MEILLE 040 5944 952

TAI JÄTÄ YHTEYDENOTTOPYYNTÖ TÄSTÄ:

    Share